Elämää virtuaalimaailmassa

Kun seuraa uutisia, artikkeleita, dokumentteja ja sosiaalista mediaa, ei voi syntyä muunlaista vaikutelmaa kuin että koko maailma pyörii kestämättömällä tavalla lähes jokaisella elämän osa-alueella. Ilmastonmuutos vaikuttaa ympäristön, ihmisten ja eläinlajien selviytymiseen, taloustaantuma vaikuttaa työpaikkojen syntyyn ja kapitalismi epätasa-arvoistumiseen, väestönkasvu ottaa yhä enemmän elintilaa muilta lajeilta pois ja yhä enemmän tarvitaan viljelysmaata ruuantuotantoon, harvinaisia maametalleja sähköautojen ja tuuliturbiinien tuotantoon tulevaisuutemme vihreän teknologian varalle ja niin edelleen.

Lisäksi on sosiaalinen media, joka vaikuttaa ihmisiin psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti. Emme voi vielä varmasti tietää millaisia tulevaisuuden ihmiset tulevat olemaan, ne ihmiset jotka ovat syntyneet ja kasvaneet täysin tässä teknologisessa maailmassa ja miten se tulee vaikuttamaan heidän kehitykseen. Puhutaan nykyajan lapsista ja teineistä, joita näkee tuolla kaduilla tallustamassa naama ruudussa, silloinkin kun ollaan kaveriporukassa. Puhutaan myös aikuisista ja eläkeläisistä, jotka ovat ehtineet jo elää ennen teknokratian aikaa. Voisi kuitenkin olettaa, että tulevaisuuden ihmiset tulevat vieraantumaan ja etääntymään entistä enemmän toisistaan kuin myös itsestään, yksinäisyys ja lyhytaikaiset/pinnalliset ihmissuhteet kasvavat. Autenttiset vuorovaikutukset vähenevät. Sosiaalinen media on johtanut jo siihen, että ihmiset ovat luoneet valheellisen minä-kuvan itsestään. He ovat luoneet somepersoonansa, joka yleisesti ottaen näyttää vain henkilön positiiviset puolet. Luodaan feedille ja stooreihin täydellisen elämän kulissi. (En väitä, että kaikki ihmiset olisivat tällaisia - tottakai löytyy myös ihmisiä, jotka kyllä aivan aidosti edustavat sitä omaa itseään. Mutta ei voi kieltää myöskään sitä, että se että muut tutut ja tuntemattomat ihmiset seuraavat sinua, vaikuttaa kyllä siihen mitä ja miten julkaiset). He tiedostamatta ovat arvottaneet itsensä sosiaalisessa mediassa saadun huomion ja seuraajamäärän perusteella. Tässä puhun erityisesti teinitytöistä ja nuorista naisista, jotka ovat epäilemättä herkin kohderyhmä tällaiseen tapahtumaan.

Olen yksi näistä uhreista. Loin ensimmäisen Instagramini silloin kun se alkoi nousta pinnalle, vuoden 2012 tienoilla. Olin silloin 15-vuotias. Addiktoiduin siihen samantien ja vuosien varrella suurin osa julkaisemastani sisällöstä sisälsi kuvia omasta naamastani ja asukokonaisuuksista. Vuonna 2014 minulla taisi olla jo ainakin tuhat-parituhatta seuraajaa. Tyylini kehittyi vuosien varrella ja aloin rakastaa erityisesti brittiläisiä underground-brändivaatteita ja merkkejä. Olin tuohon aikaan ylpeä materialisti. Se johti siihen, että vuosina 2015-2016 nämä kyseiset hehkuttamani brändit alkoivat jakaa kuviani heidän sivuillaan, joissa oli kymmeniätuhansia seuraajia ja se johti siihen, että seuraajamääräni kasvoi hurjasti kansainvälisille leveleille tuohon aikoihin. Tuolloin saadun huomion ja hyväksynnän hurmioituneena aloin toden teolla panostaa Instagramiini. Opiskelin tuolloin ammattikoulussa ja vapaa-aikani meni Instagramin ja muiden somekanavien selaamisen lisäksi siihen, että laittauduin hyvin usein menemättä mihinkään, vain jotta voin ottaa uusia kuvia itsestäni feedille. Käytin tunteja meikkaamiseen, hiusten laittoon, kuvien ottoon ja kuvien muokkaamiseen. Sitten monien minuuttien, ellei tuntien "onko tämä kuva nyt tarpeeksi hyvä julkaistavaksi?" -pähkäilyjen jälkeen, julkaisin vihdoin kuvan ja sain huumeannostukseen verrattavan dopamiinisyöksyn tykkäysten ja kommenttien tippuilessa kuvaani.

Mikään siinä toiminnassa ei ollut millään tavalla tervettä. Olin pakkomielteinen tykkäysten määrästä ja kasvava seuraajamäärä veti minua yhä syvemmälle tuohon lumoukseen. Parhaimmillaan sain yli 1000 tykkäystä johonkin kuvaan naamastani ja mikäli toinen kuva ei edistynyt yhtä hyvin, se aiheutti itsessäni epäonnistumisen tunteen. Todellakin arvotin itseäni Instagramin huomion kautta. Lisäksi minusta tuli yhä enemmän ja enemmän brändiuskovainen, uskoin että materian kautta voin löytää onnen. En ollut koskaan koulussa mikään suosittu tyttö, oikeastaan hyvin huomaamaton ja olin tuossa vaiheessa ollut masentunut jo monta vuotta. Itsetuntoni oli olematon. Joten Instagramin vaikutus "hyvinvointiini" 15-vuotiaasta 21-vuotiaaksi asti oli hyvin merkittävä. Se vaikutti kehitykseeni negatiivisesti ja vasta silloin 21-ikävuoden jälkeen aloin päästä eroon lumouksesta (joka johti siihen, että olin useamman kuukauden käyttämättä Instagramia ollenkaan). Aloin kyllä jo vuonna 2015 päiväkirjamerkinnän perusteella tiedostaa somen negatiivisen vaikutuksen minuun. Olin kuitenkin niin addiktoitunut, etten pystynyt lopettamaan. Lisäksi se alkoi olla jo tuossa vaiheessa niin normaali juttu niin kaveripiirissäni kuin ylipäänsä suomalaisten nuorten keskuudessa, ettei siitä kuviosta halunnut jäädä pois.

Sosiaalinen media, erityisesti Instagram vaikuttaa negatiivisesti sellaisten yksilöiden kehitykseen, joilla on huono itsetunto. Se vaikuttaa myös tasapainoisempiin yksilöihin, aiheuttaen vähintään järjettömän addiktion. Onhan niitä tutkimustuloksia tullutkin jo, että lasten ja nuorten itsemurhat ovat kasvaneet huomattavasti sosiaalisen median aikakaudella. Nuorten masennus- ja ahdistuneisuushäiriöt ovat kasvussa. Ei mikään ihme. Mutta some ei tule ehkä enää koskaan katoamaan elämästämme ja ainakaan toistaiseksi ei olla vielä keksitty, miten sitä voitaisiin ihmisten elämässä rajoittaa - muuta kuin yksilön omasta tietoisesta toimesta. Ja sellaisten dokumenttien ilmestyessä kasvattamaan kollektiivista tietoisuutta, kuten The Social Dilemma. Valitettavasti kuitenkaan erityisesti lapset ja nuoret eivät osaa tehdä tällaisia tietoisia valintoja, eivätkä heidän vanhemmat pysty kontrolloimaan heitä loputtomiin.

Tulevaisuudessa somen merkitys myös työnhaussa tulee korostumaan tietyissä ammateissa kilpailun kiristyessä. Jotta voit saada työpaikan, sinulla täytyy olla kattava seuraajakunta / esteettinen feedi / kiitettävät sometustaidot. Nyt jo puhutaan "itsensä markkinoimisesta". Ihmiset tulevat markkinoimaan itseään tuotteena. Ihmisten pitää myydä itsensä työnantajille. Sitä tapahtuu jo nyt. Toki somesta voi tehdä myös työnsä itselleen, kuten somevaikuttajat ja se on eittämättä positiivinen asia. On positiivista, että perinteisten uutiskanavien lisäksi pystyy seuraamaan somesta uutisia ja someaktivismia. Vaarana on se, että kuka vaan pystyy lähtemään siihen somevaikuttamiseen mukaan ja siksipä nykyään väärän/oikean tiedon raja on häilyvä - voi olla vaikea tietää mikä on oikeaa ja mikä väärää, kun ihmiset helposti tuovat oman persoonansa vaikuttamiseen mukaan - siis omat henkilökohtaiset uskomuksensa. Somessa positiivista on myös se, että se on kutistanut maailman ja sen kautta on mahdollista verkostoitua globaalisti, löytää samanhenkisiä ihmisiä vaikka maailman toiselta puolelta. Se on siis tuonut ihmiset lähemmäs toisiaan, mutta samalla paradoksaalisesti etäännyttänyt ihmiset toisistaan - tässä ja nyt-hetkessä. Some on myös oiva alusta yrityksille ja yrittäjille markkinoida tuotteitaan, joskin algoritmit vaikeuttavat erityisesti pieniä yrityksiä saavuttamasta asiakkaitaan ilman rahallista panostusta. Somen takia uutta tietoa tulee myös joka tuutista koko ajan ja ihmiset eivät luonnollisesti pysty käsittelemään sellaista tietomäärää, mitä nykyään on niin helposti ja nopeasti tarjolla. Se on osasyy siihen, miksi ihmiset ovat niin ahdistuneita ja loppuunpalaneita. Some on tarjonnut veneet loputtomien ärsykkeiden virtaan.

On vaikea uskoa, että sosiaalisesta mediasta tulisi olemaan pitkällä aikatähtäimellä kovasti hyötyä tälle yhteiskunnalle. Päinvastoin: se aiheuttaa rutkasti pahoinvointia, polarisaatiota, riippuvuutta, epätasa-arvoisuutta, egoismia ja patoutuvia tunteita. Se on yksi kestämätön sektori lisää maailmaa pyörittävään koneistoon - ainakin tällä hetkellä, kun mitään säännöstelyitä ei ole vielä sille sektorille luotu. Epäilemättä tulevaisuudessa yksi kansanterveyden vaaroista tulee olemaan someriippuvuus. Jää nähtäväksi, millaisia aikuisia teknologiamaailmassa kehittyvistä lapsista ja nuorista tulee. Millaisia tulee niistä ihmisistä, joilla olennainen osa kehityksestä tulee tapahtumaan ruutujen äärellä? Poissa läsnäolevasta olemisesta, vuorovaikutuksesta ja autenttisesta luonnosta, kuten metsästä? Eikä pelkästään lapsista ja nuorista, millaisia meistä aikuisista tulee? Pitää kuitenkin muistaa, että ihmisten aivot eivät ole vielä kehittyneet sille tasolle mitä nykyteknologia meiltä jokapäiväisessä arjessamme vaatii. Ja teknologia sen kuin vaan kehittyy, ihmisten aivot tulevat monta sataa vuotta perässä.

Ehkä tulevaisuudessa tulee syntymään joku anti-some -liike, jossa ryhmä ihmisiä päättää kieltäytyä käyttämästä sosiaalista mediaa ja virtuaalisen elämän sijaan puhuu "aidon elämän" puolesta. Vai voisiko sanoa jopa anti-teknologia -liike? Toki tällaisia ihmisiä löytyy jo nyt. Vai syntyykö virtuaalisesta elämästä se aito elämämme? Ainakin osaksi, varmasti kun teknologia, robotiikka ja kulttuurit kehittyvät. Mutta ne tuskin vielä moneen kymmeneen vuoteen tulevat viemään pois meistä tätä luonnollisesti maanläheistä ihmisyyttä. Tällä hetkellä kehityksemme länsimaissa on menossa siihen suuntaan, että yhteiskunta olettaa sinun käyttävän sosiaalista mediaa ja älypuhelinta. Nyky-yhteiskunta on tehnyt vaikeammaksi ja vaikeammaksi sen, että yksilö voisi halutessaan palata perinteisempään puhelinmalliin. Puhutaan myös FOMO "fear of missing out" -ilmiöstä - mikäli et ole osa sosiaalista mediaa, jäät paljosta paitsi. Olemassaolosi voidaan unohtaa, kun et ole viikottain päivittämässä seuraajillesi sitä mitä tapahtuu juuri nyt.

Universaali tulo - tulevaisuuden puskuri?

Suurin osa ympäristöongelmista syntyy suurien korporaatioiden toimesta, kansainvälisillä markkinoilla, poissa yksittäisen individuaalin mielestä ja silmistä. Tästä syystä johtuen individuaalin on vaikea samaistua, tuntea empatiaa katoavaa luontoa kohtaan ja tehdä elämässään sellaisia valintoja, jotka edesauttavat kestävää kehitystä, niin yksilötasolla kuin universaalisti. Vaikka korporaatioilla on suuri vastuu siinä, miten rakenteellisesti ympäristöongelmat hoidetaan ja miten niistä tiedotetaan, myös yksilön jäljen merkitys on merkittävä. Oman jäljen merkitys nähdään kuitenkin usein mitättömänä, kun ympäristön kannalta merkittäväksi impaktiksi väitetyn asian yhteys ei ole välittömästi nähtävissä tai suorasti koettavissa yksilön kokemuspiirissä, yksilölle ei tule kokemusta kantaa vastuuta.

Koronapandemia on osoittanut, että keskuspankit pystyvät luomaan tyhjästä mielettömiä miljoonia lisää velkaa, mikäli hätä on vain todellinen. Sama tapahtui vuoden 2008 talouskriisissä, kun keskuspankit taikoivat kaiken kaikkiaan 15 triljoonaa (triljoonassa on 18 nollaa) dollaria pelastamaan silloisen maailmantalouden. Valtiot eivät myöskään pysty koskaan maksamaan velkojansa kokonaan, eli maailmassa on paljon ilmaista, arvotonta, kadotettua rahaa. Sitä on hävitetty antamalla lisää velkaa, sillä on sijoitettu kestämättömiin rakennus- ja kaavoitusratkaisuihin. Kuluttajat käyttävät rahaa nopeasti ja lyhytkestoisesti. Kuluttajat ovat sidottuja työhönsä - yleensä palkkatyöhön, jotta voivat hoitaa ja ylläpitää kulutusyhteiskunnan asettamia oletuksia (kuten vuokranmaksu, päiväkotihoito, ruokaostokset). Kulutusyhteiskunta on mahdollistanut maailman koon pienentymisen ja suurten, kansainvälisten korporaatioketjujen saapumisen kokemuspiirinsä ulottuville, mutta samaan aikaan se on vetänyt suurta kuilua kuluttajan ymmärryksessä siihen, miten hänen ostamansa tuote on tuotettu ja millainen vaikutus sillä on ympäristöön. 

Karl Marx kuvaili vapaasti lainattuna, että "työ on moderni epävapaan todellisuuden määritelmä, jossa yksilö ei voi suorittaa työtä työnä itsenään vapaaehtoisesti (yleensä), mutta pikemminkin kokea työn kautta todellisuuden katoaminen, köyhtyminen, epäinhimillistyminen ja atomisaatio yhteisenä prosessina". Emme pysty myöskään arkielämässä elämään enää vapaana vastuussa vain omasta hyvinvoinnista, sillä meidän pitää esimerkiksi ostaa kasvatettua ruokaa suurilta kauppaketjuilta. Yksilön elämää ohjaavat anonyymit systeemien verkostot, ne ovat monarkisia, byrokraattisia ja digitalisoituja. Ihmiset ovat riippuvaisia systeemistä, koska he ovat kadottaneet kykynsä ylläpitää perustarpeitaan itse (esim. ruuan kasvatus, vaatteiden valmistaminen), eikä systeemi ole enää yhtä suopea ja joustavainenkaan siihen, että yksilö voisi halutessaan siirtyä omavaraisempaan elämäntyyliin. Niin kauan kun työ on ihmisten elämässä olennainen atomisaatio, eivät ihmiset voi muuttaa maaseudulle ilman työstä saatavaa toimeentuloa, maaseudulle jossa työpaikkoja ei ole - henkilön on yleensä pakko turvautua etäiseen yrittäjyyteen. Yhteiskunta on määritellyt meidän titteleidemme mukaan - olemme työläisiä, myyjiä, palvelijoita, viljelijöitä, poliitikkoja, tieteilijöitä, managereja, vaikuttajia ja niin edelleen - jotka määrittävät meidät osaksi ihmisinä yhteiskunnassa. Meillä kaikilla on velvollisuus tässä systeemissä säännölliseen ansioon työn kautta (tai Suomen tapauksessa myös säännölliseen yhteiskuntaturvaan). Sitä voi verrata säännöllisen ruuan saantiin, joka linkittää meidät suorasti- tai epäsuorasti toisiimme tässä systeemissä muiden olentojen kanssa. Yleensä maailman eliitti pystyy kuitenkin valitsemaan roolinsa globaalissa kapitalistisessa systeemissä, mutta kaikki muut joutuvat tyytymään osaansa, mitä ovatkaan heidän elämäntehtävät. Tilastot myös osoittavat, että henkilöt, joilla on korkein toimeentulo maailman mittakaavalla, kuluttavat eniten ja heillä on suuri vastuu ympäristöongelmien synnyssä. Mutta jokaisen henkilön panos on tärkeä suurien rakenteellisten muutosten kehittyessä ja käytäntöön tullessa.

Kuten edellä tuli todettua rahan arvottomuus ja keskuspankkien kyky loitsuta sitä lisää tyhjästä, ehkä tulevaisuudessa siirrytään universaaliin tuloon, joka takaisi kaikille Maan asukeille tarkkaan lasketun "olet Maan asukas, ole hyvä" -lahjoituksen, kerran kuukaudessa! Juliana Uhuru Binadanure määrittelee englanninkielisen termin universal income radikaalina uutena ehdotuksena nykyisille käytännöille globaalissa taloudessa, erityisesti keskuspankeissa. Se annettaisiin kaikille riippumatta mistä taustasta on ja se olisi sen verran korkea, ettei ihmisten tarvitsisi työskennellä merkityksettömissä duuneissa. Ihmisillä olisi parempi mahdollisuus löytää se merkityksellinen polku aikanaan, mutta myös olisi mahdollisuus elää ilman duunia, kun universumi takaisi tulon. Kaikki merkityksettömät duunit katoaisivat, jotka ovat tällä hetkellä olemassa vain siksi, että ne on pitänyt keksiä, jotta ihmiset saisivat toimeentulon ja töitä, kun moni työ on kadonnut ja tuleekin katoamaan automaatisation myötä, edelleen tulevaisuudessa, töitä ei enää vain riitä... Sitten tulee universaali kuukausitulo. Kuvitelkaa mikä kehitysaskel se ois!

Lähde: Ossi. I. Ollinaho & V. P. J. Arponen artikkelissa "Incomegetting and Environmental Degradation", omat päätelmät

Agraarikulttuurin kehittymisen henkinen vaikutus suomalaisiin

Leppä on suomensukuisessa komin kielessä lol-pu (sielupuu tai henkipuu), udmurtin kielessä lul-pu. Lepän pinnasta tihkuva punainen neste on yhdistetty uralialaisittain ajatukseen verestä. Nenetsit pitivät leppää vainajainpuuna. Myös suomenkielinen sana leppä on yhdistetty kalmaan, kun Elias Lönnrotin vuoden 1874 sanakirjan mukaan sana leppäkerttu tarkoittaa kalmanlintua, leppälintua. Sen katsottiin enteilevän kuolemaa.

Suomessa siirryttiin hyvin myöhäisessä vaiheessa pyyntikulttuurista agraariseen elämänmuotoon, jolloin ihminen alkoi maiseman- ja elämäntavan muutoksen myötä irtaantua vähitellen luonnosta: luonto alettiin kokea nyt uhkana, eläimiä lajiteltiin "hyviin" ja "pahoihin" eläimiin. Hyviä olivat karjankasvattajan karja ja koirat, pahoja olivat karjankasvattajan uhkat - kuten susi ja karhu. Edeltävässään pyyntikulttuurin periodissa luonto tunnettiin enemmänkin äidin hoivaavana sylinä, ravitsevista antimistaan, haltijoistaan ja maahisistaan, yhteys luontoon oli edelleen harmoninen ja syvä.

Agraarinen kulttuuri pakkaannutti ihmiset yhdelle samalle alueelle rakentamaan tulevaa kyläyhteisöä ja naapurinkateutta. Mikäli naapurilla oli parempi onni tuvan piirissään, oli suotavaa pyrkiä vahingoittamaan sitä taikuuden avulla. Naapurin onni olisi itseltä pois, sitä ei suin voitu hyväksyä, satuttaisihan se kadehtijansa egoa. Muodotui niin sanottu "onnen vakioisuuden periaate", jota on kutsuttu myös "onnikontanssiperiaatteeksi". Tarkoitus viittasi siihen, että onnea (lähinnä taloudellista hyvää), on maailmassa vain vakiomäärä. Se ei siis lisääntynyt, vaan se jakautui eri tavoin ja näin ollen naapurin onni oli myös oma huono onni. Mikäli lisää hyvää haluttiin, piti muutama loitsu laukoa ja suojautua itse mustalta magialta.

Kansantarinoissa on kerrottu, että sen jälkeen, kun eräässä naapurin onnen havitteluloitsussa on ensin teräkalu kädessä 3 kertaa pellon ympäri kävelty (sen pellon, jonka naapuri omalla onnenloitsullaan kasvamattomaksi taikoi) ja noin 15 cm leveä aukko pellolle jätetty, lähtivät he peltojensa periltä kolmea leppävitsaa piiskaten loitsuamaan: "Koiras kotiin mänköön, koiras kotiin mänköön!" Koiranhahmoiseksi kuvailtu pellon pilaaja ajetaan taiassa vittuun pellolta piiskaamalla leppävitsaa, joka on hyvä työkalu tässä toimessa lepän ollessa tuonpuoleinen, väekäs puulaji, kuten kirjoituksen alussakin tuli ilmi.

Etnologian professori Laura Stark kiteytti 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taikuutta käsittelevässä muistelukerronnassa myöhäisen agraariyhteiskunnan fiilikset seuraavaan lainaukseen:

"...esille nousevat vihamielisyys, naapureiden vandalismi, riidat ja väkivalta, epäluuloisuus ja kosto, empatian puute sekä viha henkilökohtaisena voimavarana. Vaikka maaseudun asukkaat kristittyinä olivatkin sisäistäneet myötätunnon normin periaatteen, säilyneet kertomukset paljastavat, että monet heistä osoittivat silti käytännössä empatiaa vain omaan talouteensa kuuluvia henkilöitä kohtaan ja että he identifioituivat ainoastaan näihin. Mitenkään epätavallista ei ollut sekään, että ihmiset ilmaisivat peittelemättä vahingonilonsa vastustajaksi tai viholliseksi koetun henkilön epäonnistuessa. Kertomusten mukaan ihmiset myös kerskuivat yliluonnollisin keinoin aikaansaaduilla julmilla teoillaan."

Agraarikulttuurin syntyminen ja sitä seuraava kapitalismi ei ole koskaan erottanut ihmistä luonnosta vain materiaalisella, mutta myös henkisellä tasolla, joka on tuonut naapurin kateutta, kapeakatseisuutta, kieroilua ja kilpailua. Egot ovat ruokkineet itseään tuhmalla taikuudella. Agraariyhteiskunnan kehittyminen oli välttämätön tie yhteiskunnalle, vaikka sen hintana oli luontoyhteyden katoaminen. 

Lähde: Risto Pulkkinen kirjassa "Suomalainen kansanusko", luvut "Kolme sielua" ja "Maailmankuvan muutos", omat päätelmät

Aquarius Stellium lähestyy

Traumat purkautuu purkauksina

Koko keho tärisee

Käärmeet luikertelee ihon alla

Alan kovaa märiseen

Annan sen vaan täysii tulla

Aiheutan välil itel hallaa

Kyl täs paremminkin menee

Haluaisin käyttää tän ajan hyödyksi kirjoittamalla ja lukemalla lisää, mutta nyt mieli on ollut jälleen enemmän sumussa ja Merkurius ekaa kertaa tänä vuonna retrogradessa. Olotila semi horroksessa. Tänä viikonloppuna en oo lukenut uutisii. En haluu tietää. Ei tarvi tietää aina. Oon kuunnellut Soundcloudista nostalgialistoi ja kohonnut melko korkeisiin dimensioihin meditoimalla. Tilasin pari uutta kirjaa Salakirjoilta. Ehkä kirjoitan niiden aiheista sitten tänne postaukset mikäli oppi menee perille. Pitäköön tätä luovana oppimis- ja kirjoitusblogina.

stellium = a group of several planets (three or more), which are all in the same zodiac sign, can be a pathway to abundance, great time to direct the focus on whatever is wished to be achieved

Tämän vuoden stellium on seitsemän planeetan jono Vesimiehen merkissä.

What Is "New Earth"?

Emme voi jatkaa kapitaloseenin tiellä, se on selvää. Meidän pitää yhteiskuntana tehdä suuria rakenteellisia muutoksia, jotta elämä Maassa on mahdollista nyt ja tästä eteenpäin. Hulluinta on, että kaikki tämä on saavutettu vain 550 vuodessa tämän planeetan ollessa 4,7 miljardin vuoden ikäinen. Tänä päivänä ihminen on ottanut Maan pinta-alasta yli 50% omaan käyttöönsä omimalla eläinten elinympäristöt ja työntämällä ne sukupuuttoaaltoon. Elämme täällä hyvin historiallisina aikoina. Meidät on valittu tänne tekemään historiaa. Muuttamaan maailmaa, tai ainakin laittamaan muutoksen aluille.

Meidän pitää siirtyä todennäköisesti jakamistalouteen ja jälleentuottaminen pitää lopettaa pitkällä aikavälillä kokonaan, koska maapallon resurssit eivät jossain vaiheessa enää riitä. Kierrättämisestä tulee ehto. Jo nyt maailmassa on enemmän materiaa kuin luontoa. On paljon myös pinta-alaa, jossa ei pysty tuottamaan mitään maaperän köyhdyttyä tai ympäristökatastrofin vierailtua. Tai koska rakennus on huonossa kunnossa, tai unohdettu maaseudulle ihmisten pakkautuessa kaupunkeihin, tai muuten vaan hylätty. Samalla väestömäärä kasvaa, ihmisiä on nyt 7,6 miljardia ja ihmisiä lisääntyy jatkuvasti, joille pitää järjestää ruokaa ja asumistilaa. Tulevaisuudessa voisi olla tosin odotettavissa, että ainakin länsimaissa väestönkasvu hidastuu merkittävästi uusien sukupolvien kasvaessa uuteen maailmaan, jossa mahdollisesti tulee olemaan sääntelyä lasten määrän suhteen ja/tai ihmisillä ei ole enää yhtä kova halu lisääntyä mitä aikaisempina vuosisatoina, koska uusi maailma on tuonut mukanaan uudenlaisia mahdollisuuksia niin teknologisten, arkipäiväisten, työelämän kuin kulttuuristen mullistusten myötä, eikä lasten hankkiminen ole enää siis yhteiskunnan asettama oletus, koska on tullut uusia tapoja "täyttää/saavuttaa itsensä ihmisenä". 

Koska väestönkasvu länsimaissa hidastuu, muualta maailmasta alkaa vyöryä massoissa työperäistä maahanmuuttoa länteen. Proletarisaatio tosin loppuu jossain vaiheessa, koska kaikille ei löydy työpaikkoja päteviä henkilöitä ollessa haettaviin tehtäviin liikaa, sekä automaatiotekniikan kehittyessä ja vieden työpaikkoja. Työn merkitys elämässä muutenkin heikentyy. Elämisen hintaa on pakko laskettava, kun ei pyritä enää loputtomaan talouskasvuun. Rikkaat jakavat osan omaisuudestaan köyhille. Tuleva aika tulee perustumaan vahvasti jakamiskulttuurin, piireissä alkaa muodostua yhteisöllisyyttä nykyisen yksilöllisen korostuksen sijaan. Kaikki muutokset tulevat myös onnistumaan teknologisen kehityksen ansiosta, joka seuraa elämäämme vahvasti tästä eteenpäin. Innovaatioita syntyy. Tämä kaikki tulee tapahtumaan, kun tietoisuus ihmisissä kehittyy pitkällä aikavälillä. Kun ihminen kohtaa Olevan ja alkaa elää elämäänsä tietoisella otteella.

Yhä useampi on jo silloin kasvissyönnin puolella, sekä julkiset liikenneyhteydet ovat kehittyneet paljon paremmaksi. Ajetaan pääsääntöisesti sähköautoilla eikä tehdä turhia ulkomaan matkoja. Uudelleenmetsitys edistyy, puut kasvavat sekametsissä, mutteivät kaikkialla. Sekametsän hyödyt kuitenkin ymmärretään. Tämä kaikki siis Euroopassa, muualla maailmassa saattaa olla ympäristökriisejä, jotka tuovat mukanaan uuden topicin ja kriisin: ilmastopakolaiset, joiden pitää paeta maailmankolkista, joissa ei pysty enää kuumuuden tai veden/viljelyjen loppumisen takia asumaan.

Voi tosin olla, että ennen kuin päästään tähän utopiaan, maailmassa on ollut yksi tai kaksi (vai useampi?) sotaa liittyen näihin uuden maailman käytäntöihin siirtymiseen, tai muita sota-aiheisia konflikteja. Maan kohtalon kannalta on välttämätöntä, että vanhat sukupolvet jotka ovat syntyneet ja kasvaneet modernin teollisuuden huippuaikana, jolloin ei ole tarvinnut säädellä tai miettiä vielä mitään näistä asioista jotka nykyisissä ilmastokeskustelussa ja antroposeenisessa argumenteissa ovat pinnalla, kaunistelematta kuolevat pois. Sillä jos olet elänyt koko elämäsi maailmassa, jossa on voinut kuluttaa ja kasvattaa yllinkyllin ja olet siis omaksunut erittäin mukavan elämäntavan sekä kapitalistisia arvoja, siitä lienee vaikea muuttaa mielipidettään - tämä on ihmisen egoistiselle olemukselle ominaista. (Tämä ei tietysti päde kaikkiin vanhoissa sukupolvissa, myös heränneitä joukosta löytyy - kuten kaikissa ikäluokissa on luonnollisesti epätietoisia ja tietoisia yksilöitä).
Onneksi kuitenkin siihen suuntaan ollaan koko ajan menossa, kun uudet sukupolvet, jotka tulevat - ja ovat - olemaan paljon ympäristötietoisempia ja tietoisempia yleisesti mitä aikaisemmat polvet ja he tulevat vuosien vieriessä johtamaan maailmaa.

Lähteet: Yle, Tiedeykkönen podcastissa "Onko ihminen luonnon armoilla vai päinvastoin? Tasapainon horjuminen tarkoittaa mullistuksia", omat päätelmät

Psykedeelit masennuksen apuna

Psykedeelien käyttöä masennuksen hoidossa on alettu taas tutkimaan maailmalla, myös kasvavasti Euroopassa psykologian, psykiatrian ja neurotieteen aloilla, vaihtoehtoisena hoitomuotona nykyisille holistisille, tietoisuutta kehittäville, psykoterapeuttisille ja SSRI-lääkkeen hoidoille. Wikipedian mukaan ensimmäinen ruotsalainen SSRI-lääke tsimelidiini tuotiin Suomen markkinoille vuonna 1982. Sen myyntilupa peruttiin vuonna 1983, koska sillä oli hengenvaarallisia vaikutuksia. SSRI-lääkkeet yleistyivät Suomessa vuonna 1990 ja nyt niillä on rekisterin mukaan noin 230 000 reseptin omaavaa käyttäjää. Reseptin saakin helposti, jos menet vain kerran käymään lääkärin vastaanotolla ja kerrot että olet masentunut, kirjoittaa hän reseptin. Edelleen vuonna 2021 SSRI-lääkkeet aiheuttavat käyttäjälleen haittavaikutuksia, mutta harvemmin kuitenkaan hengenvaarallisia. Vuoden 2021 Suomessa ei ole väestömääräänsä masentuineiden määrään nähden tarpeeksi päteviä mielenterveyspalveluita, joita jokseenkin kehitetään koko ajan - lisää tietoa esim. hoitoon hakemisesta ja pääsystä, sekä masennuksen itsehoidosta on tullut nettiin luettavaksi ja on koodattu chatteja Sekaisin oleville tänä elektrisen Vesimiehen aikakautena. Lisäksi on juuri hiljattain mennyt läpi eduskuntaan käsiteltäväksi kansalaisaloite psykoterapiakoulutuksen muuttamisesta maksuttomaksi, sekä terapiatakuu, jossa järjestettäisiin potilaalle esim. lyhytterapiaa tai hoitoon pääsy useamman kuukauden odottelun sijaan yhden kuukauden aikana.

Psykedeelihoitoja tutkitaan tällä hetkellä Euroopassa muun muassa Sveitsissä, Englannissa, Tanskassa ja Alankomaissa. Viime vuoden loppupuolella myös Ruotsissa meni läpi ensimmäinen tutkimusaloite psilosybiinisienestä masennuksen terapiamuotona. Eniten tutkimuksia näyttäisi olevan käynnissä juuri psilosybiinistä. Kiinnostavia ja käänteentekeviä tuloksia on tullut ilmi, kuten esimerkiksi tämä artikkeli osoittaa. Siinä kerrotaan, että Lontoon Imperial Collagessa kaksi empiiristä tutkimusta sisälsi 358 vapaaehtoista, joilla on vakava masennus/itsetuhoisia ajatuksia/toimimisen välttelyä. Ensimmäisessä tutkimuksessa he täyttivät lomakkeen, jossa arvioivat vointinsa tilaa ja sen jälkeen he valitsivat, haluavatko kokemuksen olevan seremoniallinen (kuten perinteisessä ayahuasca-rituaalissa) vai ei-seremoniallinen. Vapaaehtoisilla oli laaja valikoima psykedeelisiä kasveja, sieniä ja nappeja joista valita kokemuksensa johtaja, kuten DMT, ayahuasca, salvia, meskaliini ja psilosybiinisienet.
Toinen tutkimus oli hitusen enemmän jäsennelty, kun osallistujat pystyivät osallistumaan vain psykedeeliseen seremoniaan, jossa oli otettu huomioon ja valikoitu tarkkaan monia tekijöitä, esim. (turvalliset) ihmiset jotka osallistuvat seremoniaan, tunnelmaa edistävä ympäristö, emotionaalinen tuki kuin myös muita pieniä yksityiskohtia, jotka kontekstissaan stimuloivat psykedeelistä kokemusta. Tämä tutkimus erosi merkittävisti edeltävistä tutkimuksistaan juuri ympäristönsä takia, sillä aiemmat tutkimukset oli suoritettu kliinisissä olosuhteissa. Oikeanlainen ympäristö on tärkeä psykedeelisessä kokemuksessa ja tutkijat aikovatkin mitä luultavimmin tulevaisuudessa järjestellä seremoniat hieman letkeämmällä tavalla.

Tulokset olivat ylivoimaisen positiivisia. Molemmissa tutkimuksissa potilaita tutkittiin seremonian jälkeen neljän viikon ajan, jonka ajalta löydettiin huomattavaa kevenemistä masennuksen vakavuudessa ja heikkenemistä itsetuhoisissa ajatuksissa. Myös toimimisen välttelyssä oli vähenemistä kahden viikon jälkeen ja se jatkui kestävästi ainakin neljä viikkoa. Positiiviset tulokset ja avoimuuden lisääntyminen näitä kerran aikaisemmin tutkimuksissa kiellettyjä aineita kohtaan tulevat kasvattamaan kiinnostusta hoitojen jatkumiselle tulevaisuudessa. Kenties ne tulevat olemaan yksi pätevä ja toimiva hoitomuoto masennuksessa psykoterapian rinnalla. Parhaimmillaan yksi seremonia voi avata monia lukkoja ja parantaa yksilön hyvinvointia merkittävällä tavalla. Psykedeelit tulevat myös edesauttamaan ihmisten tietoisuuteen heräämisiä. 

Lähteet: ICPR artikkelissa "Every psychedelic study currently going in Europe", Big Think artikkelissa "Depression and suicidal ideation reduced after psychedelic usage", Yle artikkelissa "Ruotsissa alkaa tutkimus psykedeelisen psilosybiinin käytöstä masennuksen hoidossa", Wikipedia, omat päätelmät

Kollektiivinen tietoisuus

Suurin osa ihmisistä on elänyt vuosisatoja yhdellä tietoisuuden tasolla, jossa mieli on hallinnoinut yksilön käyttäytymistä, arvoja ja valintoja. Se on kertonut yksilölle elämäntarinaa itsestään, joka on eksyttänyt hänet kolmeen aikajanaan, jotka ilmenevät ihmisen mielessä ajatusten muodossa. Genetiikassa on ollut sukupolvien ajan henkistä epätasapainoa, kun lapsuudessa opitut käyttäytymismallit, arvot ja valinnat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Läpi vuosisatojen on ollut myös ihmisiä, jotka ovat löytäneet universaalin elävyytensä ja energiansa. Mutta suurimmalle osalle väestöstä tietämys tietoisuudesta ihmisessä esiintyvänä Olevana energiana on ollut vähäistä, siltä ainakin vaikuttaisi tällä 2000-luvun vuosisadalla. Länsimaissa moderniksi kehittynyt ja vaurautta ihannoiva elämäntyyli on taannut sen, että valtavirran tasolla yksilöiden yhteys sisäisiin ulottuvuuksiinsa ja luontoon on ollut vähäistä ja sen sijaan materian ja/tai titteleiden hankkiminen on ollut ihmisten pääkeino tuottaa itselleen mielihyvää, mukavuutta ja mammonaa, mutta kaikki ne ovat harhaluuloisia ämmiä. Ihmisten kehitys on päätynyt kollektiiviseen epätietoisuuteen, jossa ihmislaji on tuottanut itselleen kärsimystä eksymällä mielikuvien, vallan ja ahneuden koukeroihin, josta ovat kärsineet ajatukset omaava ihminen, hänen kanssaeläjänsä kuin ympärillä oleva luontokin. 

Ihmisen ja luonnon yhteys on ikiaikainen, pyhä. Luonto on ihmisen Äiti, turva, kumppani ja tyyssija. Ilman luontoa ei ole ihmistä, mutta luonto pärjää kyllä ilman ihmistä, vaikkakin sillä menee satoja vuosia parantua ihmisen aiheuttamista traumoista. Kapitaloseenin ajan myötä ihminen on alkanut kadottaa yhteytensä luontoon valtavien teollisten infrastruktuurien noustessa ympärille ja luonnollisen ympäristön kadotessa magnitudin nopeudella. Ihminen-Luonto -suhde on etääntynyt ja seuraukset ovat sitä mitä saamme todistaa vuoden 2021 ilmastokriisissä, joka tuhansista tieteellisistä kriisin pätevyyden todistamista artikkeleista huolimatta aiheuttaa edelleen vastustusta suurimmassa osassa väestöä, vaikka elämme juuri nyt ratkaisevia hetkiä. Tieto ei myöskään saavuta kaikkia, sillä elämme kollektiivisessa tietämättömyydessä.

Koska universaalissa tietoisuudessa olemme kaikki - niin minä, sinä kuin Jupiter ja Andromeda-galaksi kuin ne mustat aukotkin, kietoutuneita toisiimme tänä yhtenä Olemisen energiana, Maan kohtalon kannalta on elintärkeää, että yhä useampi ihminen herää vuosia jatkuneesta unestaan. Maa on tietoinen sen ihmisen tuottamasta kärsimyksestä ja sen jäljet koettelevat nyt myös ihmisiä paahtavien helteiden ja heinäsirkkaparvien muodossa. Tietoisuus on kasvanut ihmisissä myös erityisesti viime aikoina, kun koronakriisi on katapultin voimalla aiheuttanut ihmisissä yhtäkkisiä massaheräämisiä, sekä on ollut siirtymäriitti Vesimiehen Aikaan, jota astrologit kuvailevat "aikana, jolloin ihmiskunta ottaa vastuun eläjinä Maassa, sekä kohtalostaan sen tietoisina olentoina". Olemme menossa kohti tietoisuuden aikaa, jonka utuisessa utopiassa ihmiset ja luonto elävät sovussa keskenään, toisiaan kunnioittaen.

Lähteet: Eckhart Tolle kirjassa "New Earth", Christina Lopes Youtubessa, omat päätelmät

Kapitaloseenin synty

Kapitalismin sanotaan lähteneen liikkelle 1800-luvun Englannista hiilen ja höyryvoiman vauhdilla, eli noin 220 vuotta sitten, mutta esiteollisen ajan merkit alkoivat ilmetä jo 1450-luvun jälkeen, eli noin 550 vuotta sitten. Maapallo syntyi noin 4,7 miljardia vuotta sitten. Elämä alkoi kehittyä Maahan noin 3,5 miljardia vuotta sitten. Nykyihminen alkoi ottaa ensiaskeleitaan noin 200 000 vuotta sitten. Keskiajalla elämänkulku oli vielä suhteellisen hidasta ja rauhallista, kunnes Musta Surma iski ja pisti pasmat sekaisin. Kun siitä selvittiin, ensimmäiset kaupungit alkoivat nousta feodalistisessa yhteiskunnassa. Keskiajalla metsien hävittämisessä meni satoja vuosia. Esimerkiksi keskiaikaisella Picardyn alueella Ranskassa meni 200 vuotta hävittää 1000 hehtaaria metsää, kun taas 1650-luvun Brasiliassa sama määrä metsää katosi vuodessa. Kapitalismin varhaismuodot alkoivat kehittyä keskiajalla, kuten kauppias-kapitalistinen ilmiö, joka oli vielä teknologisesti kömpelöä ja osaamatonta kehittämään pitkäkestoista tehokasta työtä. Se muutti ihmiset kuitenkin pikkuhiljaa riippuvaiseksi rahasta sekä tavaran vaihdosta, selviytyäkseen yhteisössä ja luonnossa.

Sen tarkoituksena oli luoda sivistyksellinen tuotantojärjestelmä, kapitaloseeni, monenkirjava sopimus, jossa tavoitteena on kasvattaa pääomaa, valtaa ja käyttää luontoa orgaanisena kokonaisuutena. Se on myös sosiaalinen järjestelmä, joka johti proletarisaatioon - työväenluokan kasvuun, jossa työläisen henkinen ja fyysinen kapasiteetti muutetaan energiaksi, jolla saadaan tuotettavuutta - sekä hyödykkeitä, joilla saadaan valuuttaa.

Kapitalismin alkuvaiheilla suurinta osaa työstä, joka oli tuotettu ihmisvoimalla, ei sanottu työvoimaksi. Kapitalismi alkoi kasvaa kolonialismin vaikuttaessa maailmalla. Yksi varhaisesimerkki työstä oli Amerikan alkuperäisasukkaat viljelemässä sokeria Latinalaisessa Amerikassa Espanjan alaisuudessa. 1500-lukuun mennessä Espanja oli valloittanut 2 miljoonaa neliökilometriä pinta-alaa, vieden mukanaan yli 25 miljoonan alkuperäisväestön, jonka voimalla alettiin tuottaa valuuttaa. Kapitalismin varhaisaikoina työ ei ollut siis vapaaehtoista, vaan pikemminkin tuho: se oli sosiaalinen tuho, orjana olit vain osa luonnon orgaanista kokonaisuutta.

Talous ja työn tuottavuus kehittyivät kaupallinen sektori toisensa jälkeen ja tuotanto pohjautui aina halpaan luontoon. Halpa energia, halpa ruoka, halpa raaka materia. Käytettiin halpaa lämpöenergiaa metallien sulatukseen ja sokeriruokon prosessointiin, ostettiin halpaa ruokaa työvoiman ruokkimiseen ja työstä saatavan tuoton korkealla pitämiseen. Käytettiin halpaa raakaa materiaa: puuta laivojen rakennusaineena, potaskaa tekstiilien värjäykseen, rautaa ihan kaikkeen. 

Ensimmäisenä sektoreista kehittyi painotalous. 1450-luvun jälkeen oli taitettu 200 kirjaa. 1500-lukuun mennessä 2 miljoonaa kirjaa. Kolonia-alueiden sokeriviljelyksen lisäksi Euroopassa maanviljelys alkoi kukoistaa erityisesti Hollannissa, jossa 3/4 osaa väestöstöstä oli jo työväenluokkaa. Siellä koettiin maanviljelyksen vallankumous tekniikoiden ja tuotantoalueiden kehittyessä: maitotuotanto, viljatuotanto, puutarhatuotanto. Tuulimyllyteknologian kehittyminen vauhditti kasvua ja satamia rakennettiin ympäri Pohjois-Hollantia. 1470-lukuun mennessä tuonnit Baltian maista ja erityisesti Preussilaisen Puolan alueelta kasvoivat räjähdysmäisesti ja Puolasta tulikin Hollannin pääasiallinen viljojen maahantuoja. 

1535-1680-vuosien välillä "maailma-ekologiaksi", world ecology, kutsuttu monilajinen järjestelmä kaksinkertaistui koossaan, vieden mukanaan neljän miljoonan neliökilometrin alueen. Väestömäärä alkoi proletarisaation myötä kasvaa Keski-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Metsien hävitys oli nopeaa 1500-luvun viimeisellä neljänneksellä: tekstiilien värjäykseen tarkoitetusta englantilaisesta potaskasta tuli kovatuottoisin hyödyke hävittäen 12 000 hehtaaria metsää joka vuosi. Keski-Euroopassa kaivos- ja metalliteollisuuden vallankumous loi tarpeen fyysiselle rahalle (hopea), sekä raudan ja kuparin tuotannolle. Kaivos- ja metalliteollisuus saavuttivat huippunsa 1470-luvun jälkeen, jolloin tuotettiin varhaiskapitalismin perustavanlaatuisia raaka-aineita: kuparia, lyijyä ja rautaa. Sillä aikaa Madeiran saarella Afrikan länsirannikolla sokeribuumi kasvoi kasvamistaan, tappaen mukanaan massottain afrikkalaisia orjia ja 1510-lukuun mennessä se oli hävittänyt 160 neliökilometriä metsää, joka oli 1/4 koko saaren pinta-alasta. Myös Brasilia alkoi kiinnostua sokerin tuotannosta ja se käynnistikin sademetsän ensimmäisen hävitysaallon, joka kasvatti tuotantoaan joka vuosi 3 prosenttia 1570-1640 välillä (joka oli paljon, maanviljelyksen kehittyessä kasvu oli yleensä prosentuaalisesti murto-osia). 1600-luvun jälkeen 240 000 afrikkalaista orjaa saapui Brasiliaan, kasvattaen lukumääränsä 600 000 orjaan 1650-lukuun mennessä. Brasilialaisella sademetsällä ei mennyt sen paremmin: sokeriviljely ja polttopuutuotanto ehti hävittää 5000 hehtaaria sademetsää 1650-lukuun mennessä. Perussa noustiin maailman johtavaksi hopean tuottajaksi 1545-luvun jälkeen, joka kasvatti tuottoaan 600 prosentilla 1575-1590 välillä. 1700-lukuun mennessä Englannista oli tullut Euroopan pääasiallinen viljojen tuoja 50 vuodessa kasvaen 511 prosenttia. Englanti oli myös raudan tuottaja, jonka myötä maan metsät omittiin nopeasti ja kun tilaa ei enää riittänyt, se käynnisti kolonialistisen liikkeen Irlannin valloitukseen. Ennen Englannin nousemista maailman johtavaksi tuotantomaaksi, Hollanti piti ykköspaikkaa. Iberialla ja Italiassa hävitettiin metsää laivojen rakennusaineeksi. Siperiassa ja Pohjois-Amerikassa etsittiin turkiksia. 1700-luvun Atlantisessa maailmassa kapitalismi levisi vauhdilla, löytäen yhä uusia kaupallisia sektoreita sekä maita osallistumaan kehittyvään globaaliin maailmantalouteen.

Lähteet: Jason. W. Moore kirjassa "Anthropocene vs. Capitalocene", luku 3, Wikipedia