Universaali tulo - tulevaisuuden puskuri?

Suurin osa ympäristöongelmista syntyy suurien korporaatioiden toimesta, kansainvälisillä markkinoilla, poissa yksittäisen individuaalin mielestä ja silmistä. Tästä syystä johtuen individuaalin on vaikea samaistua, tuntea empatiaa katoavaa luontoa kohtaan ja tehdä elämässään sellaisia valintoja, jotka edesauttavat kestävää kehitystä, niin yksilötasolla kuin universaalisti. Vaikka korporaatioilla on suuri vastuu siinä, miten rakenteellisesti ympäristöongelmat hoidetaan ja miten niistä tiedotetaan, myös yksilön jäljen merkitys on merkittävä. Oman jäljen merkitys nähdään kuitenkin usein mitättömänä, kun ympäristön kannalta merkittäväksi impaktiksi väitetyn asian yhteys ei ole välittömästi nähtävissä tai suorasti koettavissa yksilön kokemuspiirissä, yksilölle ei tule kokemusta kantaa vastuuta.

Koronapandemia on osoittanut, että keskuspankit pystyvät luomaan tyhjästä mielettömiä miljoonia lisää velkaa, mikäli hätä on vain todellinen. Sama tapahtui vuoden 2008 talouskriisissä, kun keskuspankit taikoivat kaiken kaikkiaan 15 triljoonaa (triljoonassa on 18 nollaa) dollaria pelastamaan silloisen maailmantalouden. Valtiot eivät myöskään pysty koskaan maksamaan velkojansa kokonaan, eli maailmassa on paljon ilmaista, arvotonta, kadotettua rahaa. Sitä on hävitetty antamalla lisää velkaa, sillä on sijoitettu kestämättömiin rakennus- ja kaavoitusratkaisuihin. Kuluttajat käyttävät rahaa nopeasti ja lyhytkestoisesti. Kuluttajat ovat sidottuja työhönsä - yleensä palkkatyöhön, jotta voivat hoitaa ja ylläpitää kulutusyhteiskunnan asettamia oletuksia (kuten vuokranmaksu, päiväkotihoito, ruokaostokset). Kulutusyhteiskunta on mahdollistanut maailman koon pienentymisen ja suurten, kansainvälisten korporaatioketjujen saapumisen kokemuspiirinsä ulottuville, mutta samaan aikaan se on vetänyt suurta kuilua kuluttajan ymmärryksessä siihen, miten hänen ostamansa tuote on tuotettu ja millainen vaikutus sillä on ympäristöön. 

Karl Marx kuvaili vapaasti lainattuna, että "työ on moderni epävapaan todellisuuden määritelmä, jossa yksilö ei voi suorittaa työtä työnä itsenään vapaaehtoisesti (yleensä), mutta pikemminkin kokea työn kautta todellisuuden katoaminen, köyhtyminen, epäinhimillistyminen ja atomisaatio yhteisenä prosessina". Emme pysty myöskään arkielämässä elämään enää vapaana vastuussa vain omasta hyvinvoinnista, sillä meidän pitää esimerkiksi ostaa kasvatettua ruokaa suurilta kauppaketjuilta. Yksilön elämää ohjaavat anonyymit systeemien verkostot, ne ovat monarkisia, byrokraattisia ja digitalisoituja. Ihmiset ovat riippuvaisia systeemistä, koska he ovat kadottaneet kykynsä ylläpitää perustarpeitaan itse (esim. ruuan kasvatus, vaatteiden valmistaminen), eikä systeemi ole enää yhtä suopea ja joustavainenkaan siihen, että yksilö voisi halutessaan siirtyä omavaraisempaan elämäntyyliin. Niin kauan kun työ on ihmisten elämässä olennainen atomisaatio, eivät ihmiset voi muuttaa maaseudulle ilman työstä saatavaa toimeentuloa, maaseudulle jossa työpaikkoja ei ole - henkilön on yleensä pakko turvautua etäiseen yrittäjyyteen. Yhteiskunta on määritellyt meidän titteleidemme mukaan - olemme työläisiä, myyjiä, palvelijoita, viljelijöitä, poliitikkoja, tieteilijöitä, managereja, vaikuttajia ja niin edelleen - jotka määrittävät meidät osaksi ihmisinä yhteiskunnassa. Meillä kaikilla on velvollisuus tässä systeemissä säännölliseen ansioon työn kautta (tai Suomen tapauksessa myös säännölliseen yhteiskuntaturvaan). Sitä voi verrata säännöllisen ruuan saantiin, joka linkittää meidät suorasti- tai epäsuorasti toisiimme tässä systeemissä muiden olentojen kanssa. Yleensä maailman eliitti pystyy kuitenkin valitsemaan roolinsa globaalissa kapitalistisessa systeemissä, mutta kaikki muut joutuvat tyytymään osaansa, mitä ovatkaan heidän elämäntehtävät. Tilastot myös osoittavat, että henkilöt, joilla on korkein toimeentulo maailman mittakaavalla, kuluttavat eniten ja heillä on suuri vastuu ympäristöongelmien synnyssä. Mutta jokaisen henkilön panos on tärkeä suurien rakenteellisten muutosten kehittyessä ja käytäntöön tullessa.

Kuten edellä tuli todettua rahan arvottomuus ja keskuspankkien kyky loitsuta sitä lisää tyhjästä, ehkä tulevaisuudessa siirrytään universaaliin tuloon, joka takaisi kaikille Maan asukeille tarkkaan lasketun "olet Maan asukas, ole hyvä" -lahjoituksen, kerran kuukaudessa! Juliana Uhuru Binadanure määrittelee englanninkielisen termin universal income radikaalina uutena ehdotuksena nykyisille käytännöille globaalissa taloudessa, erityisesti keskuspankeissa. Se annettaisiin kaikille riippumatta mistä taustasta on ja se olisi sen verran korkea, ettei ihmisten tarvitsisi työskennellä merkityksettömissä duuneissa. Ihmisillä olisi parempi mahdollisuus löytää se merkityksellinen polku aikanaan, mutta myös olisi mahdollisuus elää ilman duunia, kun universumi takaisi tulon. Kaikki merkityksettömät duunit katoaisivat, jotka ovat tällä hetkellä olemassa vain siksi, että ne on pitänyt keksiä, jotta ihmiset saisivat toimeentulon ja töitä, kun moni työ on kadonnut ja tuleekin katoamaan automaatisation myötä, edelleen tulevaisuudessa, töitä ei enää vain riitä... Sitten tulee universaali kuukausitulo. Kuvitelkaa mikä kehitysaskel se ois!

Lähde: Ossi. I. Ollinaho & V. P. J. Arponen artikkelissa "Incomegetting and Environmental Degradation", omat päätelmät